torstai 13. lokakuuta 2011

Uudet tuulet...

Kuten on varmaankin tullut huomattua, täällä blogin puolella on eletty hiljaiseloa jo hyvin pitkään. Tämä ei johdu siitä, että inspiraationi kirjoittamiseen olisi kadonnut, vaan siitä, että olen päättänyt alkaa kirjoittaa blogia yhteistyössä (täältäkin tutun) ystäväni Ellan kanssa. Meidän yhteisen blogin löydät osoitteesta http://toisellapuolellajokea.blogspot.com

Tervetuloa lukemaan kuulumisiani jatkossa uuden blogin puolelta!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mörkö ja salkku

Aika aloittaa Ateenasta mukaan tarttuneiden ostosten esittely.  Aloitetaan suurimman rakkauskohtauksen ja ”pakko saada tuo!” hysterian aiheuttaneella tavaralla: nahkasalkulla.



Matkaoppaasta oli tullut jo luettua Kreikkalaisista nahkatuotteista, kun marssimme ensimmäistä kertaa laukkukauppaan. Yksinkertaiset lautahyllyt jatkuivat monta metriä ja olivat täynnä vieriviereen aseteltuja nahkalaukkuja. Myyjä oli erittäin ystävällinen herrasmies, joka lupasi laukuista alennuksia ja rupatteli kanssamme niitä näitä. Olin löytänyt jo ensimmäisen laukkuihastukseni tullessani liikkeeseen sisälle. Laukku oli ripustettu alakertaan vievien portaiden yläpäähän ja kysäisin myyjältä sopisiko jos menisin tutkimaan laukkuja myös alakertaan. Yllätyksekseni myyjä ilmoitti alakerran olevan kokonaan eri kauppaa. Tutkimme siis ensimmäisen kaupan tarjontaa ja ihailin kyllä useita eri laukkuja, mutta mieltäni kutkutti kokoajan laukku, jonka olin nähnyt toisen liikkeen ovensuussa. Poistuessamme liikkeestä päätin käväistä myös kellarissa sijaitsevassa liikkeessä. Ja mitä kellarista löytyikään? Mörkö.

Pimeässä kellarissa, johon veivät jyrkkääkin jyrkemmät kiviportaat, istui vanha, erittäin vihaisen näköinen kreikkalaismies, joka mulkaisi minua melkoisen pahasti ja mutisi jotain kreikaksi, kun astelin muuten täysin autioon liikkeeseen sisään. Tervehtiessäni häntä englanniksi en saanut oikein minkäänlaista vastausta ja kun mies oli mielestäni muutenkin aivan ”mörkö” poistuin liikkeestä lähes saman tien. Laukut jäivät ostamatta sillä kertaa.

Viimeisenä päivänä Ateenassa meillä oli runsaasti aikaa ennen lentomme lähtöä ja kiertelimme jälleen putiikkeja. Itseäni sekä matkaseuraani oli kumpaakin jääneet nahkalaukut vielä kutkuttamaan, joten suuntasimme jälleen näiden kahden vierekkäin olevan liikkeen luokse. Tällä kertaa marssin kuitenkin suoraan mörön luolaan. Olin päättänyt uhmata petoa. Liikkeessä oli tällä kertaa myös muita asiakkaita. Yksi näistä asiakkaista oli mörön kesyttänyt nainen: nainen tuskaili kahden laukkuvalinnan välillä ja toivoi apua myyjältä. Mörkö-myyjä nauroi avoimesti naisen tuskailulle ja sanoi, ettei suostuisi auttamaan, koska tämä oli hänestä valinta joka asiakkaan pitää tehdä itse. Tavassa, jolla tämä nainen ja myyjä keskustelivat oli mielestäni jotain hyvin kiehtovaa. Vanha mies puhui naiselle huonoa englantia, mutta vaivautui silti vitsailemaan – omaan mörkömäiseen tapaansa tietenkin. Nainen pyysi jo apua päätökseen minultakin, kunnes mörkö viimein heltyi auttamaan ja suositteli naiselle toista laukuista. Nainen sai kaupat päätökseen ja lopuksi ylisti vanhalle miehelle tämän taitoja ja kiitteli vuolaasti ihanasta laukusta. Mörkö tuntui olevan liikuttunut.




Liikuttunut olin minäkin. Olin laukkujen seassa kävellessäni törmännyt nimittäin johonkin, jota en voinut ohittaa. Saman mallinen salkku, joka roikkui liikkeen ovella, mutta nyt nahka oli maalattu vanhan näköiseksi. Rakkautta ensi silmäyksellä. Rakastuin salkussa kaikkeen: malliin, väriin, nahan tuntuun ja tuoksuun. Laukku oli pakko saada. Myös matkaseurani löysi haluamansa: lahjan poikaystävälleen ja jotain kivaa itselleenkin. Mörkö ei suostunut tinkimään laukuista, kuten yläkerrassa laukkuja myyvä herrasmies, mutta mielestäni mörössä kaikki oli niin runollista, että laukku oli saatava juuri häneltä. Poistuimme mörön luolasta kukkarot huomattavasti kevyempinä, mutta ah, niin onnellisina. Kunnes tajusimme että kolmen laukun raahaaminen suomeen on melkoinen haaste ottaen huomioon matkatavararajoitukset, mutta se nyt on tarina aivan erikseen.




Melkoisen romaanin olen salkustani kirjoittanut, mutta tahdoin jakaa kanssanne tarinan joka salkkuun liittyy. On hauska ajatella, että vaikka laukku on aivan uusi, siihen liittyy jo nyt niin paljon muistoja. Ja ottaen huomioon, että nahkalaukku on lähes ikuinen, tulee tämä salkku kantamaan mukanaan varmasti vielä lukuisia muitakin tarinoita!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Ei mikää varsinainen taidonnäyte

Miten voi olla mahdollista, että himoitsen Kreikkalaista salaattia nykyään enemmän kuin koskaan? Otetaan kuitenkin huomioon, että viikon aikana Ateenassa söin kyseistä salaattia varmaankin viidesti. Luulisi ihmisen kyllästyvän. Vaan ei. Palattuani kotiin olen huomannut kaihoisasti ajattelevani tuota täydellistä herkkua. Lopulta ei auttanut muu kuin marssia kauppaan ja yrittää kyhätä itse kokoon salaatti, joka vastaisi edes jotenkin tuota Kreikassa syömääni herkkua. Tällaista sain aikaiseksi.

Kuka huomaa heti mikä puuttuu?


Syödessäni mulla oli kokoajan tunne, että jotain nyt puuttuu. En osannut nimetä mikä se voisi olla. Salaatti oli kuitenkin mielestäni melkoisen maukas. Vasta illalla tajusin unohtaneeni kokonaan sipulin! Uskomaton aivopieru! Tosin, epäilen unohduksen olleen hieman alitajuisesti tahallinen, sillä raaka sipuli ei suurissa määrin ole mitään herkkuani. Tämänpäiväiseen (Joo, kyllä. Tänäänkin söin kreikkalaista salaattia) salaattiin sentään muistin laittaa jo sipulinkin. Ja hyvää oli. Namnam!




Ps. Voisiko tämä olla haasteen "mitä olet syönyt tänään" osio? Antaa niin kovin terveellisen kuvan mun ruokavaliosta, kun jättää mainitsematta kaiken suklaan, jäätelön ja muun epäterveellisen, jota on vapaapäivän kunniaksi tullut syötyä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Takaisin oravanpyörään


Takana on loma Ateenassa ja juhannuksen vietto mökillä perheen parissa. Molemmista selvitty, vaikka pakko myöntää että juhannus oli melko raskas, kun takana oli kolme tuntia unta lentokoneessa ja aamupala neljän aikaan yöllä Arlandan lentokentällä. Toisin sanoen, kun muut saunoivat, katselivat kokkoja ja nauttivat kesästä, tämä nukkui sikeitä, välillä täristen kylmästä. Ei näin.

Lomaviikko oli melkoisen mukava. Saatiin nauttia melkeinpä liian kuumista päivistä, sillä lämpöä oli koko viikon +30 astetta VÄHINTÄÄN. Vaikka aurinkorasvaa oli varattu mukaan useampi purkki, onnistuin silti kärventämään selkäni snorklausreissulla. Ei hyvä.

Ateenassa tunnelma oli paikoitellen hiukan kireä. Itseasiassa matka meinasi tyssätä ennen kuin alkoikaan, kun yleislakko pysäytti maan melko totaalisesti. Matkaan kuitenkin päästiin ja viikko sujui hyvin. Muutamia mielenosoituksia nähtiin, mutta osattiin hyvin välttää paikkoja jossa enemmän rähistiin ja poliiseja ja turvamiehiä vilisi kaduilla ja metrossa. Poliisit eivät kuitenkaan pelastaneet meitä viikon aikana nähdyiltä prostituoiduilta, narkkareilta, itsensäpaljastajilta ja metrossa kähmijöiltä. Myös paikallisten asenteessa turisteja kohtaan näkyi välillä melkoista negatiivisuutta, mutta pääsääntöisesti saimme kuitenkin hyvää palvelua ja ihmiset olivat mukavia. Ja suomi tunnetaan muuten Ateenassa seuraavista asioista: FC Inter (!!),Kuopio, Matti Nykänen (!!!) ja suomen markka. Lisäksi yksi paikallinen oli ihan kauhuissaan kun kerroin että meillä voi talvella olla jopa 30 astetta pakkasta. Heillä kuulema lämpötila laskee vain lähelle +1 ja silloinkin on kauhean kylmä. Just :)

Viikkoon mahtui paljon tapahtumia, josta kerron tarkemmin lisää myöhemmin. Myös tekemäni ostokset esittelen myöhemmissä postauksissa. Nyt taidan kuitenkin keskittyä yhden ihanan karvapallon hellimiseen - Saku ei voi uskoa että äippä on vihdoinkin palannut kotiin! Kattila liimaantuu jalkaan kiinni ihan sama mihinpäin liikun kämpässä :) Ja tosiaan, parin tunnin päästä töihin ruokkimaan nälkäisiä juhannuksen vietosta palaavia... Voi jee!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hauskaa Juhannusta!



"Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita. Tee saunaan tuore vasta,varpaat veteen kasta. Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja. Ihastele poutapilviä, siristele auringossa silmiä. Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut. Muista paljon lekotella, laiturilla elämää hekotella. Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja. Älä murehdi ötököitä, vietä ihania kesäöitä!"





Hauskaa Juhannusta!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Festarihattu

Aikaisempina vuosina on tullut heiluttua Ruissalossa pää paljaana, vaikka viime vuonnakin taisi lämpöä olla melkein 30 astetta. Aurinkorasvaa sentään olen muistanut mukana kantaa ja juoda myös vettä muiden virvokkeiden lisäksi, eli kovin huonossa jamassa en ole onneksi (koputtaa puuta) festareilla ollut. Tänä kesänä päätin kuitenkin panostaa jo heti kesän alkupuolella siihen, että hankin kunnon päähineen suojaamaan päänuppiani.

Kauppoja kiertäessäni olen hakenut sitä täydellistä hattua. Monet naurut ollaan saatu hattukokeilujen lomassa, sillä suurin osa naisten hatuista ei ole ollut kovin imartelevia. Isolieriset hatut ovat esimerkiksi roikkuneet naamalla niin, ettei hatun alta jäänyt naamaa näkyviin lainkaan. Ei välttämättä se hakemani efekti. Päädyinkin siis lähestymään asiaa eri näkökulmasta. Miesten näkökulmasta. Ja tadaa! Sieltä se hattu sitten lopulta löytyikin. Miesten vaateosastolta.

Aurinko + uusi hattu = sekopäinen valokuvaussessio

Hieman psykoottinen ilme, mutta kelvatkoon...

Festarihattu tarttui matkaani lopultaa H&M:n miestenosastolta ja hintakin oli varsin siedettävä. Itseasiassa halvempi kuin useiden lerppulieristen aurinkohattukatastrofien, joita matkanvarrella tuli kokeiltua. Hattu aiheutti ostopäivänä sellaisen onnellisuus/sekopäisyyskohtauksen uudessa omistajassaan, että ei auttanut muu kuin valokuvauttaa hattua miljoonassa eri otoksessa.

Onnellinen hatun omistaja :D

Mitä mieltä olette, näytänkö teidän mielestä siltä että mun pitäisi olla soittamassa kadunkulmassa kitaraa tuo hattu päässä vai kehtaisitteko te lähteä heilumaan maailmalle hatun kanssa?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Tykkään

Tykkään tästä asusta:
by Valentine H., 28 year old graphic/webdesigner & blogger from Paris
Kuva: Lookbook

Ihana tyttömäinen pitsimekko, joka on samalla niin luonnollinen ja sopii tytölle kuin nenä päähän. Ihastuin myös ajatuksesta, että Pariisissa kopistellaan menemään Sweedish Hasbeenin ja H&M:n yhteistyö kengillä, vai näenkö ihan väärin?

Tykkään kesästä. Tykkään siinä lähes kaikesta. Kesä on täydellistä aikaa, vaikka aiheuttaakin täydellisellä olemuksellaan välillä hieman stressiä, kun pitäisi ehtiä tekemään kaikki ihanat kesäjutut niin lyhyessä ajassa. Silti kesästä tekee ehkä kiehtovan juuri sen lyhyys. En muuttaisi siis kesässä mitään.

Tykkään siitä, että olen käynyt ihan älyttömän hyviä keskusteluja viimeaikoina. Jotenkin ihmiset ovat osanneet kertoa mulle asioita aivan eri tavalla ja mäkin olen osannut ottaa asioita vastaan erilailla kuin ennen.

Tykkään ajatuksesta, että lähtisin mökille muutamaksi päiväksi ihan yksinäni. Siis toki suunnitelmissa on ihania mökkibileitä loistavassa seurassa, mutta pitkään jatkuneen aherruken jälkeen tuntuu hyvältä idealta lähteä keskelle ei mitään ja olla hetki ihan yksin. Saunoa, uida, grillata, ottaa aurinkoa, kalastaa, lukea ja ajatella elämää. Toivottavasti sopiva aika tälle löytyisi pian.

Tykkään golfista. Suoritin syksyllä green cardin ja olen ennenkin käynyt pelaamassa siskon ja hänen miehensä kanssa. Mitään suurempia tavoitteita mulla ei lajin suhteen ole, on vaan kiva käydä lyömässä palloa ja kävellä kauniissa maisemissa. Kesän ensimmäinen kierros tuli pelattua vasta jokunen aika sitten ja kierroksen loppupuolella peli alkoi jo sujua ihan hyvin. Alussa kun en edes aina osunut palloon. Mikä sinäänsä on hauskaa, koska ennen kuin hankin peliluvan ja aloin harrastaa "tosissani" tällaisia ongelmia ei ollut lainkaan - pelasin aina ihan ok. hyvin. Jännä miten joskus se onnistuminen voi olla pitkälti kiinni siitä mitä tapahtuu korvienvälissä.

Tykkään tästä biisistä

Tästä tulee AINA hyvälle tuulelle ja on mielestäni yksi vahva ehdokas tämän kesän kesäbiisiksi. Vaikka ehkä olen kyllä hiukan sitä mieltä että sen varsinaisen kesäbiisin tulee olla suomalainen kappale. Viime kesää ei voi olla miettimättä aina kun kuulee Kymppilinjan "Minä":n. Se, että onko se sitten pelkästään hyvä asia, onkin eri juttu.