Matkaoppaasta oli tullut jo luettua Kreikkalaisista nahkatuotteista, kun marssimme ensimmäistä kertaa laukkukauppaan. Yksinkertaiset lautahyllyt jatkuivat monta metriä ja olivat täynnä vieriviereen aseteltuja nahkalaukkuja. Myyjä oli erittäin ystävällinen herrasmies, joka lupasi laukuista alennuksia ja rupatteli kanssamme niitä näitä. Olin löytänyt jo ensimmäisen laukkuihastukseni tullessani liikkeeseen sisälle. Laukku oli ripustettu alakertaan vievien portaiden yläpäähän ja kysäisin myyjältä sopisiko jos menisin tutkimaan laukkuja myös alakertaan. Yllätyksekseni myyjä ilmoitti alakerran olevan kokonaan eri kauppaa. Tutkimme siis ensimmäisen kaupan tarjontaa ja ihailin kyllä useita eri laukkuja, mutta mieltäni kutkutti kokoajan laukku, jonka olin nähnyt toisen liikkeen ovensuussa. Poistuessamme liikkeestä päätin käväistä myös kellarissa sijaitsevassa liikkeessä. Ja mitä kellarista löytyikään? Mörkö.
Pimeässä kellarissa, johon veivät jyrkkääkin jyrkemmät kiviportaat, istui vanha, erittäin vihaisen näköinen kreikkalaismies, joka mulkaisi minua melkoisen pahasti ja mutisi jotain kreikaksi, kun astelin muuten täysin autioon liikkeeseen sisään. Tervehtiessäni häntä englanniksi en saanut oikein minkäänlaista vastausta ja kun mies oli mielestäni muutenkin aivan ”mörkö” poistuin liikkeestä lähes saman tien. Laukut jäivät ostamatta sillä kertaa.
Viimeisenä päivänä Ateenassa meillä oli runsaasti aikaa ennen lentomme lähtöä ja kiertelimme jälleen putiikkeja. Itseäni sekä matkaseuraani oli kumpaakin jääneet nahkalaukut vielä kutkuttamaan, joten suuntasimme jälleen näiden kahden vierekkäin olevan liikkeen luokse. Tällä kertaa marssin kuitenkin suoraan mörön luolaan. Olin päättänyt uhmata petoa. Liikkeessä oli tällä kertaa myös muita asiakkaita. Yksi näistä asiakkaista oli mörön kesyttänyt nainen: nainen tuskaili kahden laukkuvalinnan välillä ja toivoi apua myyjältä. Mörkö-myyjä nauroi avoimesti naisen tuskailulle ja sanoi, ettei suostuisi auttamaan, koska tämä oli hänestä valinta joka asiakkaan pitää tehdä itse. Tavassa, jolla tämä nainen ja myyjä keskustelivat oli mielestäni jotain hyvin kiehtovaa. Vanha mies puhui naiselle huonoa englantia, mutta vaivautui silti vitsailemaan – omaan mörkömäiseen tapaansa tietenkin. Nainen pyysi jo apua päätökseen minultakin, kunnes mörkö viimein heltyi auttamaan ja suositteli naiselle toista laukuista. Nainen sai kaupat päätökseen ja lopuksi ylisti vanhalle miehelle tämän taitoja ja kiitteli vuolaasti ihanasta laukusta. Mörkö tuntui olevan liikuttunut.
Liikuttunut olin minäkin. Olin laukkujen seassa kävellessäni törmännyt nimittäin johonkin, jota en voinut ohittaa. Saman mallinen salkku, joka roikkui liikkeen ovella, mutta nyt nahka oli maalattu vanhan näköiseksi. Rakkautta ensi silmäyksellä. Rakastuin salkussa kaikkeen: malliin, väriin, nahan tuntuun ja tuoksuun. Laukku oli pakko saada. Myös matkaseurani löysi haluamansa: lahjan poikaystävälleen ja jotain kivaa itselleenkin. Mörkö ei suostunut tinkimään laukuista, kuten yläkerrassa laukkuja myyvä herrasmies, mutta mielestäni mörössä kaikki oli niin runollista, että laukku oli saatava juuri häneltä. Poistuimme mörön luolasta kukkarot huomattavasti kevyempinä, mutta ah, niin onnellisina. Kunnes tajusimme että kolmen laukun raahaaminen suomeen on melkoinen haaste ottaen huomioon matkatavararajoitukset, mutta se nyt on tarina aivan erikseen.
Melkoisen romaanin olen salkustani kirjoittanut, mutta tahdoin jakaa kanssanne tarinan joka salkkuun liittyy. On hauska ajatella, että vaikka laukku on aivan uusi, siihen liittyy jo nyt niin paljon muistoja. Ja ottaen huomioon, että nahkalaukku on lähes ikuinen, tulee tämä salkku kantamaan mukanaan varmasti vielä lukuisia muitakin tarinoita!
