keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Working girl

Asukuva on parin viikon takaa, kun aloitin työputken yrityksessä, jossa työskentelen kausiluonteisesti. Vakiotyössäni on työvaatteet erikseen ja aina työkavereiden kanssa purnataan siitä, miten kamalia, rumia, epäimartelevia jne. työvaatteet ovat. Silti huomasin arvostavani suunnattomasti työvaatteita siinä kohtaa kun piti alkaa miettiä mitä pistäisin päälle ensimmäisenä työpäivänäni. Pohdinnan tulos oli jotakuinkin tällainen.



Halusin pukeutua asiallisesti ja tyylikkästi, joten valkkasin valkoisen kauluspaidan. Paita on kuitenkin melko rento ja letkeä, joten sen kanssa matkustaminenkin sujui mukavasti. Tummat farkkulegginsit toimivat kivoina prushousuina paidan seurana. Kokeilumielessä heitin myös mustan liivin paidan seuraksi ja totesin että piruvie, vaika luultavasti jonkun mielestä nyt näytäkin tarjoilijalta niin tällä mennään! Lopputulos oli itsestani ihan hauska ja käytännöllinen.

PAITSI! Olin kokonaan unohtanut miten tuskaista voi olla sipsuttaa koko päivä korkkareissa, varsnkin kun pitää liikkua nopeasti ja juosta rappusia edestakaisin. Jossain vaiheessa luovutin ja heitin korkkarit nurkkaan ja sipsutin sukkasillani.... Tosi asiallista, eikö? :)

Ei kommentteja: