torstai 16. kesäkuuta 2011

Nyt sitä saa, nyt sitä saa…



Nimittäin Starbucksin kahvia Suomesta! Tosin joudumme tyytymään valmiisiin annoskahveihin, mutta silti. Luin jo muutamia viikkoja sitten kyseisten kahvien rantautumisesta Suomeen ja olin asiasta todella innoissani. Ensimmäinen kosketus Starbucksin uusiin kahveihin tapahtui sattumalta ja täydellisellä hetkellä.

Tampereen työviikolla olin jälleen herännyt aikaisin ja tehnyt koko päivän töitä ilman ruokataukoja tai suurempia pysähtymisiä. Uupuneena laitoin tavarat kasaan ja alettiin suuntaamaan muun porukan kanssa takaisin hotellille. Päätimme kuitenkin pistäytyä kaupassa ennen kuin lähtisimme ajamaan takaisin hotellille, sillä tauot olivat olleet muillekin lyhyitä ja nälkä alkoi pikkuhiljaa olla melkoinen.

Kaupassa suuntasin maitohyllylle tarkoituksena napata mukaan jokin helppo välipala, kunnes silmiini osui tämä ihanuus. Starbucks Frappuccino. Pakkohan tuo oli mukaan napata ja kokeilla. Kun ulkona oli vielä lämpöasteita +29, kylmä kahvi oli totisesti perinteistä kahvia houkuttelevampi vaihtoehto!


Maku oli mielestäni melkoisen hyvä, vaikka omat makunystyräni eivät kyllä suuria suklaan vivahteita tuosta kahvista löytäneetkään.  Kahvinystävien kannattaa siis ehdottomasti testata kyseinen juoma. Voisin hyvin kuvitella nauttivani kyseistä juomaa jäämurskan kera, auringossa paistatellen. Pullo on myös kätevän kokoinen ja kulkee esimerkiksi rannalle laukussa helposti. Nyt on siis kofeiinin saaminen tehty erittäin helpoksi ja maukkaaksi.

Ei kommentteja: