keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Aurinko paistaa...Taitaa tulla KESÄ!

Ihan uskomatonta millainen vaikutus voi olla kaistaleella kuivaa asfalttia ja toisaalta auton tuulilasiin lentelevillä kurapisaroilla. Välittömästi heräsi usko taas siihen, että kevät ja kesä on lähempänä kuin tajuaakaan. Olin varmasti ainoa autolla liikenteessä oleva, joka koki suurta riemua kurasta. Tai en mäkään siitä kurasta varsinaisesti riemuissani ollut, vaan siitä, että kuraisuus johtui sulavasta lumesta. Ihanaa! Enää hetki niin saa laittaa talvitakin naulaan ja ottaa käyttöön uudet kevättakit. Ja siitä enää hetki, niin jalkaan voi potkasta korkkarit. Mahtia!

Kevät fiilis sai mut innostumaan sen verran, että päätin aamulla heittää päälle hameen. Ekaksi olin laittamassa ihanaa kynähamettani, jota aikoinaan metsästin kissojen ja koirien kanssa ympäri Turkua, mutta turhauduin, kun sukkahousujen, paidan ja topin liitoskohta sai saikaan ikävän ylimääräisen makkaran mahalleni. Päädyinkin siis laittamaan toisen hamosen, jonka joustava vyötärö oli hiukan vatsamakkaraystävällisempi. Tässä muutama kuva päivän asukokonaisuudesta.


Kamera päätti sensuroida pääni. Vissiin ihan hyvä...

Hame: Vero Moda
Hiukset oon tässä muutamana päivänä virittänyt ihan suosiolla kiinni. On päässyt toi otsatukka kasvamaan ulos mallistaan sen verran pahasti, ettei sen takaa tahdo enää oikein edes nähdä. Onneksi pääsee ensiviikolla jo kampaajalle. On ollut kyllä ihan kivaa vaihtelua olla hiuksen näin, mutta taas kun näitä kuvia katselen niin muistan miksi haluan pitää sen otsiksen: mulla on maailman rumin otsa! Ihme muhkurainen...

Otan muuten myös ilolla vastaan ehdotuksia, minkä väristä paitaa yhdistäisitte tohon hamoseen?

Ei kommentteja: