tiistai 22. maaliskuuta 2011

Just love yourself and you're set


Tänään on ollut värikäs päivä. Ja tänään on virallisesti tullut myös kevät kotiini. Ensimmäinen todiste on tuo pöydällä kukkiva tulppaanipuska. Toinen todiste keväästä löytyi, kun palasin koulusta kotiin: terassin katolta oli sulanut kaikki lumi pois, joten katon läpi pääsee taas paistamaan aurinko terassille. Ihanaa! Huippua! Mahtavaa! Koko kämppä on lumen sulamisen ansiosta muutenkin paljon valoisampi ja asukkaan hymy on korvasta korvaan.

Mutta myönnetään että värikkyys alkoi oikeastaan jo eilen, kun päätin poikkeuksellisesti lakata myös sormieni kynnet. Oikeastaan, en ole vuosiin omistanut yhtäkään kynsilakkaa, koska töissä ei saa olla lakatut kynnet ja jotenkaan en ole aikaisemmin jaksanut innostua varpaankynsien lakkaamisesta. Ajattelin kuitenkin, että kirkkaat värit varpaissa saattaisivat kivasti piristää sillointällöin ja noukin ostoskoriin muutaman lakkapullon viimeisellä ostosreissullani Myllyssä. Mutta nyt tosiaan tuli lakkaa sudittua myös sormien kynsiin. Pinkkiä lakkaa. Lakkauksen jälki kielii ehkä siitä, että viimeisestä lakkauskerrasta taitaa tosiaan olla yli kymmenen vuotta aikaa, mutta harjoitus tekee metsurin! Vielä minäkin opin!

Pinkit nakit

Muutama postaus taaksepäin kerroin ostaneeni sulkakorvakoruja. Tänään korvaan pääsivät killumaan turkoosit. Päätin piristää muuten niin mustaa asuani värikkäillä asusteilla. Pinkit kynnet saivatkin siis seurakseen turkoosit korvakorut. Uskalsin myös vihdoinkin ottaa käyttöön Asokselta tilaamani Paul's Boutiquen laukun, joka siis on sininen. Koko komeuden kruunasi Asoksen keltainen takki, joka ei päässyt kuviin saakka, mutta jonka voitte katsastaa aikaisemmista kuvista.

Korvakorut: Accessorize



Tulipa sentään edes jonkin verran eloa muuten tylsän kulahtaneisiin vaatteisiin. Mitäs sanotte? Hokaus vai mokaus? :)

Loppuun vielä yksi kuuma kesäkissa:

"Taas toi muija riehuu ton ihme härvelinsä kanssa... Ei paljoa kiinnosta!"

Ei kommentteja: