Tein tänään jotain todella repäisevää. Jotain, johon en olisi ikinä uskonut ryhtyväni. Osallistuin kauppakeskus Skanssin stailauskisaan, jossa oli tarkoituksena stailata oman vaatekaapin sisällöstä itselleen asukokonaisuus, joka edustaa tämän kevään muotia. Idea kisaan osallistumisesta tuli, kun lueskelin Focus on fashion blogia, jossa kaimani kertoi osallistuvansa kisaan tuomarin roolissa. Ensimmäinen reaktio kylläkin tuolloin oli, että ei ikinä, mutta silti ajatus jäi jotenkin kytemään - josko sittenkin. Merkkasi päivän kalenteriin ja ajattelin että ainakin sitä voisi mennä katsomaan, jos ei muuta.
Yllytin myös kaveriani Ellaa lähtemään mukaaan ja hetken myönnyttelyn jälkeen Ella lupautuikin osallistumaan kisaan kanssani. Valkkasin vaatteikseni Gina Tricotin farkkumekon pitsikauluksilla, H&M:n tummanruskean nahkavyön, ruskeat H&M:n mokkasaapikkaat sekä viime kesänä Barcelonan reissulta Bershkasta ostamani ihanaisen ruskean nahkalaukun. Kokonaisuuden kruunasi keltainen takkini, jonka täällä blogissa olen jo kertaalleen esittänyt. Tosin, esiinnyin loppujen lopuksi ilman takkiani, kun tuntui tyhmältä olla sisätiloissa takki päällä... Mutta niin. Mentiin siis Ellan kanssa kello 13 tapaamaan tuomaristoa, johon kuului Skanssin edustajan lisäksi tosiaan Focus on fashion blogin Salla, Satu Tuomisto ja Sari Salo. Ilmoittautumisen jälkeen tuomarit hiukan kyselivät meiltä suhteestamme muotiin ja asukokonaisuudestamme. Kahden aikaan kokoonnuimme uudelleen harjoittelemaan mallikävelyä ja kello 15 oli varsinainen esitys. Voin kertoa, että jännitti ihan HULLUNA!
Harjoitukset sujui vielä kivasti kun harjoittelimme pareittain, mutta varsinaisessa esityksessä olimme lavalla yksin. Lisäksi lavalla oli vielä rappuset, joihin pelkäsin koko ajan kompastuvani. Plus että koko esitystä juonsi Satu Tuomisto, joka oli vaan niin uskomattoman kaunis, ammattimainen ja luonnollinen, niin tuntui oudolta seistä lavalla hänen vieressään. Oikeen kaunotar ja hirviö hetki!
Ja siis pointtihan on tämä, että vihaan olla huomion keskipisteenä. Ja kun hermostun tällaisessa tilanteessa, hymyni muuttuu lähinnä irvistykseksi ja naamani lihakset alkavat kramppaamaan. Että niin, koitappa siinä sitten hermostuksissasi vaan peittää kaikkea hymyllä, kun puoli naamaa heiluu omia aikojaan. Mulla ei suoraan sanoen ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä mun juonnossa on sanottu musta tai mun asukokonaisuudesta. Eikä edes siitä, miten oon lavalla liikkunut. Sen muistan, että katsoin muutamaan otteeseen maahan (ISO VIRHE!) ja että naamani nyki. Muistin myös, että en saisi heiluttaa kättäni liikaa, koska tästä oli harjoituksissa minulle huomautettu. Mutta taisin mä sitä silti heilutella kuin mikäkin kassialma.
Noh. Onnistuin olemaan kaatumatta ja oksentamatta ja pyörtymättä. Hyvä minä. Oli kieltämättä aika voittajafiilis, vaikka en loppujen lopuksi kilpailussa sijoittunutkaan. Oikeastaan olin hetellisesti onnistunut unohtamaan koko kilpailun, kun koko malleilu oli vaan niin jännää. Mutta pakko kyllä sanoa että suurin palkinto tästä oli juurikin se itsensä ylittämisen fiilis. Tein jotain itselleni niin vaikeaa ja selvisin ihan hyvin. Silti uskon hyvin vahvasti, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun minut nähdään catwalkilla. Vaikka eihän sitä pitäisi sanoa "ei koskaan".
Ja tiedän, olisi mahtavaa päättää tämä postaus valokuviin, mutta koska ainut kamera joka oli mukana, oli Ellalla ja hän esiintyi heti jälkeeni, ei kuvia tullut otettua meidän puolesta. Jos kuvia tulee jossain vastaan, lupaan ja vannon sellaisen tänne laittavani, vaikka näyttäisinkin siinä kuinka kamalalta tahansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti