lauantai 26. maaliskuuta 2011

Syötävän söpöt



Esittelinkin tuossa jokunen aika sitten pinkiksi lakattuja kynsiäni ja nyt päätin hiukan esitellä ostamiani lakkoja. Lähdetään siis liikkeelle siitä, että ennen näitä kolmea en omistanut yhtäkään kynsilakkaa. Työskentelen elintarvikkeiden kanssa, joten lakatut kynnet ovat ehdoton ei-ei työssäni. Satunnaisesti olen käyttänyt juhlissa tekokynsiä, jotka ovat viilattuna näyttäneet ihan hyvältä ja siisteiltä, mutta tuntuneet hiukan kököiltä ja irtoilleet omia aikojaan. Työni on varmaankin ollut suurin syy siihen, miksi lakkoja ei ole tullut hankittua, mutta ihasteltuani useiden bloggareiden ihania kynsiä päätin että kesäksi on pakko saada itselleni muutama herkullisen värinen lakka - vaikka sitten vain varpaisiin. Tosin, näin jälkikäteen ajateltuna, miten ihmeessä viikonlopputyöni haittaisi arjessa kynsien lakkaamista?

Kyseiset kolme lakkaa tarttuivat matkaani muutama viikko sitten. Toistaiseksi olen ehtinyt kokeilemaan molempia Lumenen lakkoja ja kovasti tykästyin kumpaankin, vaikka lakkausjälki ei aivan priimaa ollutkaan. Todetusti lakkaaminen on aika taitolaji ja varsinkin kun taukoa on ollut lähes kymmenen vuotta viime sutimisesta, saattaa lopputulos muistuttaa enemmän 3-vuotiaan värityskirjaa kuin lakattuja kynsiä. Aloitin lakkaamisen jaloista ja sutisin varpaankynsiin Lumenen vihreää lakkaa. Pakko todeta, että vihreät varpaankynnet olivat jotenkin piristävä näky aamuisin sukkia jalkaan laittaessa (tulisipa kesä niin voisi luopua sukista!). Niimpä innostuin lakkaamaan myös sormien kynnet ja värinä oli tosiaan tuo pinkki Lumenen lakka. Varsinkin keltaista kevättakkiani vasten pinkki kynsilakka toimi kivana tunnelman nostattajana.

Vielä pitäisi testata tuo sininen lakka. Toivon, että lakka olisi edes suhteellisen laadukasta, vaikka kyseessä onkin H&M:n halppislakka. Jos sininen lakka osoittautuu kunnolliseksi, uskallan ehkä palata hakemaan sen hempeän pinkin Hello Kitty lakan ilman, että joudun kassalla sepittämään tarinaa tuttavan lapsen synttäreistä :)

Ei kommentteja: