torstai 24. maaliskuuta 2011

Tykkään

Tykkään tästä tyylistä:
  Cosette M., 19 year old Bitter Lady from Stockholm/Malmö (http://lookbook.nu)
Tykkään siitä, että pystyn kopioimaan kyseisen tyylin melko vaivatta, sillä itseltäni löytyy samantyylinen hame, jota en ole tajunnut yhdistää tuollaiseen toppiin. Jee! Ja haluan ehdottomasti myös keltaiset sukkahousut!

Tykkään iloisista yllätyksistä. Sellaisista hetkistä, että alkaa miettiä että oma elämä on kuin elokuvaa, jonka juoni on todella yllätyksellinen.

Tykkään niistä hetkistä kun on niin onnellinen, että tahtoisi irtautua omasta ruumiistaan ja nähdä itsensä ulkopuolelta, jotta voisi todella tallettaa hetken muistiinsa. Sellaisista hetkistä, kun toivoo, että hetkestä voisi saada valokuvan. Siitä, että niissä hetkissä tuntuu kuin olisi maailman kaunein olento.

Tykkään
siitä, että muutaman viikon päästä tää kiire tulee helpottamaan (toivottavasti) edes vähän.

Tykkään tosta hullusta katista, vaikka se välillä ajaakin mut hulluuden partaalle karvoineen ja tihutöineen. Juurikin viimeksi tänään nauroin sen touhuja ja tulin hyvälle mielelle.

Tykkään siitä, että hyvä kaverini muutti melkeinpä naapuriini ja nähdään toivottavasti tulevaisuudessa paljon enemmän. Heti huomenna lenkille! :)

Tykkään
tästä blogista Kristina's. Törmösin blogiin Focus on fashion blogin kautta ja täytyy todeta, että kyseinen blogi ja kirjoittaja ovat vaan jotenkin ihanan raikkaita, pirteitä ja eloisia. TYKKÄÄN!

Ei kommentteja: