torstai 31. maaliskuuta 2011

This opportunity comes once in a lifetime

weheartit.com

No joo. Aamu alkoi ihan tavallisesti kunnes eksyin wenttiin katsomaan jokos olisi tullut tuloksi kandista. Hetken jopa mietin, että olisiko parempi vain olla katsomatta. Mitä jos kypsäri ei olisikaan mennyt läpi, sillä käytävillä liikkui pari viikkoa sitten aika ikäviä huhuja kiristyneistä kypsärin vaatimuksista. Ja mitä jos koko kandin tulos olisi paljon huonompi kuin mitä olin odottanut ja toivonut? Kädet täristen kirjoittelin näytölle käyttäjätunnuksen ja salasanan. Sitten peitin simät kädelläni. Hetken päästä hengitin syvään ja siirsin sormea. Okei. Opiskelijanumeroni on listalla. Enää pitää siirtää katsetta pari senttiä oikealle. Ja siellä se sitten oli. Kandin tulos. Hienoinen pettymys.

Tiedän olevani hölmö. Moni olisi aivan onnessaan saamastani arvosanasta, mutta itse olen hiukan pettynyt. Uhosin kovasti kandin alkaessa, että tämä tehdään nyt parhaalla mahdollisella arvosanalla läpi. Muu ei tulisi kysymykseenkään. Toki jossain matkan varrella tajusin, että vaikka miten analysoin ja kirjoitan, ei tulos silti välttämättä ole se täydellinen vitonen. Pari viikkoa ennen lopullista palautusta ohjaaja kehotti mua laittamaan työn kansiin. Olin kuulema valmis. Itseäni ahdisti, sillä vielähän mulla olisi aikaa muokata työtä. Mutta kuuntelin ohjaajaa ja kiltisti palautin työni. Toki tajuan, että lopputuloksen kannalta tällä ei varmasti ole mitään merkitystä, sillä ohjaajan kokemuksella hän varmasti näki että työni on valmis eikä enää muuttuisi suuntaan tai toiseen, vaikka miten olisin tekstiäni hionut.

Nelonen. Hyvä, mutta ei silti paras. Ironista. Joskus tuntuu että kyseinen lause kuvastaa koko mun elämääni noin niinkuin muutenkin.

Ja ennen kuin kukaan ehtii kommentoimaan että lopeta nyt ruikuttaminen typerä kakara, niin totean jälleen kerran että tiedetään. Tiedän, että on tyhmää harmistua tällaisesta jutusta. Olenhan loppujen lopuksi saavuttanut jotain suurta ja hienoa ja tehnyt tämän kunnialla. Saisin taputtaa itseäni päälaelle. Ja niin teenkin. Heti kun osaan sisäistää että tämä projekti on nyt tuotu päätökseen kunnialla ja on aika jatkaa eteenpäin - kohti uusia haasteita!

Seuraava haaste voisi olla vaikka näiden ruotsin tehtävien valmiiksi saaminen- Ja siinä on haastetta kerrakseen!

weheartit.com

Ei kommentteja: