keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Frankly, my dear, I don't give a damn

Aah, hullu päivä! Tai itse asiassa hullu viikko. Tai oikeastaan hullua aikaa elämässäni. Koulu on kaaosta ja oma nuppi myös sen mukana. En tiedä onko se tää kevät (juu-u. Sellanen tää vuodenaika kuulema on vaikka lunta tulee kuin joulukuussa!) vai mikä on, kun ajatukset karkailee jonnekkin ihan epäolennaiseen koko ajan!

Piti itseasiassa tulla tekemään postaus eilisestä asusta, mutta kävipä silleen hauskasti että joku torvi oli jättänyt järkkärin päälle viikoksi, niin akku oli loppu kun piti alkaa ottaa valokuvia. Siispä eilisestä asusta ei ole kuvia. Kävin siis eilen katsastamassa KATO ISI! näytelmän, joka kertoo 8-vuotiaasta Pilvistä. Pilvin äiti on jättänyt perhen muutamaa vuotta aikaisemmin ja nyt Pilvin isä ei tee muuta kuin nukkuu ja itkee. Perheessä vierailevaa kodinhoitaja Timppaa Pilvi pelkää, etenkin kun Timppa puhuu Pilvin kotoa pois viemisestä ja muuttamisesta perhekotiin. Pilvin elämän valopilkkuna on vauhdikas ja kekseliäs mummo, joka ei todella ole ihan tavallinen tapaus! Kaiken kaikkiaan KATO ISI! käsittelee hienosti vanhemman masennusta lapsen näkökulmasta, itkettää, naurattaa ja yllättää. Myös toteutus oli visuaalisesti mahtava! Käykää siis ihmeessä katsomassa kyseinen näytelmä, jos siihen on mahdollisuus. Kyseinen aihe on kuitenkin nykyään hyvin ajankohtainen ja silti monesti vaijettu.

Olen kovasti yrittänyt olla tänään tehokas. Heräsinkin jo kello 6.30 (eli niinkuin vanhaa aikaa 5.30! Tajutonta!). Tosin, pakko tunnustaa että oli nukuttava hiukan päikkäreitä ennen kuin lähdin koululle. Ja siltikin tuntuu että silmäpussit raahaa maata... Onneksi sää sentään oli aurinkoinen ja melko lämmin. Uskalsin jopa heittää mekon päälle. Ja sain ilmeisesti jotkut hepulit kuvatessani asua, sillä nauratti ihan uskomattomasti koko kuvauksen ajan.


Mekko: Gina Tricot

Bad hair day :)
Kukkuu!

Siniset nakit (lakka H&M)


Pitsiä ja puhvia <3


Niin tosiaan, nyt oon testannut ton H&M:n sinisen lakan ja tykkään! Kieltämättä tulee vähän mieleen smurffi tosta väristä, mutta onpahan ainakin pirteä yksityiskohta. Tänään tosin mietin taas hetken että olenko jo liiankin värikäs kun löytyi sininen pipo ja huivi, keltainen takki, ruskeat kengät ja laukku, siniset kynnet ja pinkit aurinkolasit. No erotunpahan ainakin porukasta, hyvällä ja pahalla!

Nyt katsastamaan Top Chef finaali ja miettimään, miksi mä en osaa kokata noin?

Ei kommentteja: